TradeTracker

tiistai 24. helmikuuta 2009

Oho

Tovi taas mennyt tänne kirjoittelusta. Noh, kävin tuossa viikonloppuna maaseudulla ja äiti osti mulle lisää siemeniä. Punajuurta, ruusukaalia ja sokerimaissia pitäis laittaa kasvamaan. Ruohosipuli on alkanut jo rehottamaan ja samoin monet muut pikkukasvit :) Onko tämä sitä onnea kun saa kasvattaa ja hoitaa ;) 

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Röökille!

Huomasin juurikin äskettäin, että tupakkapensas on alkanut myös nostamaan päätään mullasta. Sekin on tosi kiva juttu :)

Röökille!

Huomasin juurikin äskettäin, että tupakkapensas on alkanut myös nostamaan päätään mullasta. Sekin on tosi kiva juttu :) 

Ilman sipulia

Eilen illalla ennen kun menin sänkyyn pötköttelemään, katselin kasvihuoneen huuruihin ja havaitsin, että ilmasipuli (Allium cepa) on alkanut myös itämään. Melkoisen fantsua!! \o/ 

maanantai 16. helmikuuta 2009

Kehikset ok

Kyllä ne kehäkukat näyttävät selvinneen siirrosta purkista toiseen. Eilen vielä olivat ihan "lurpallaan" mutta aamulla varret olivat jo selvästi jämäkämmät. Pitää vielä toivoa, että lähtevät kasvamaan. Kaksi kehistä jätin kiinanruusun seuraksi, josko nekin siitä kasvaisi sitten.

sunnuntai 15. helmikuuta 2009

No jo on hankalaa...

...nimittäin näiden tekstien muokkaus. Ainakin välillä. Kuvat pomppii minne sattuu, samoin kaikki tekstit. Noh, kirjoittelenkin sitten uuden tekstin, jos se vaikka onnistuis paremmin.

Tarkoitus oli kertoa, että kiinanruusun juurelle kasvaneet kehäkukat siirsin tässä iltapäivällä omaan kippoonsa (lumen alta löytyneeseen kukkaruukkuun siis). Saa nähdä pahastuivatko nysät tästä vai lähtevätkö iloisesti kasvamaan.

Ja koska olohuoneesta alkaa pikkuhiljaa loppumaan tila, niin loin "kukkapenkin" makuuhuoneen puolelle.

Lisää itua

Positiivisena yllätyksenä tänä aamuna huomasin, että isokirjopeippi (Coleus hybridus) sekä punainen basilika (Ocimum basilicum) ovat tyrkänneet kortta mullan seasta. Huomasin myös, että mahtaa kolla melkoisen kuuma paikka tuossa ikkunalaudalla, sillä banaanipuun alustakulho oli virunut yöllä tyhjiin.

Leikkaamani pylvästyräkin päässä näyttäisi myös olevan joku pieni vihreä oksa. Ilmeisesti siis katkaisuhoito on innostanut tyräkkiä kasvamaan. 

 
Tässä siis basilika (näkyy ehkä vähän huonosti se itse itu).


Ja tässä nurkassa kirjopeippi.

Tein pienen inventaarion siemenvalikoimaan ja tällä hetkellä voisi luopua muutamista siemenistä. 

- kirjopeippi 

- punainen basilika 

- ilmasipuli 

- ruohosipuli 

- viherminttu 

- papaija (näitä on paljon) 

Lisänä "piristävää" papukaijahölmöilyä. 

lauantai 14. helmikuuta 2009

Sus siunaa!

Oli sitten unikko yön aikana kuronut mittaa varsin ruhtinaallisesti. Eilisestä millistä noin sentin mittaan :O Oli muuten jäänyt kasvihuoneen tuuletusluukut auki yöksi ja koko huone oli ihan kuiva. Aikaisemmin siellä oli ollut sentti-pari vettä. 

 

Kuinkahan valtaisa se on parin päivän päästä? Jäämme innolla odottelemaan. :)

perjantai 13. helmikuuta 2009

Onko mitään itua?!

Tänäänpä sitten huomasinkin, että yksi unikoistani (papaver somniferum) on luonut noin millin mittaisen idun purnukkaan. Jännityksellä odotan miten se lähtee alulleen vai osaanko sen päästää hengiltä ennen täyttä mittaa.  Jännityksellä odotellaan mitä muuta alkaa multien alta puskemaan. 

Löin myös pylvästyräkkini oksan poikki ja istutin pätkän toiseen ruukkuun. Sille on hakusessa uusi koti, jos kenelle kelpaa. 

sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Blogin avaus

Ennemmin olisi voinut kirjoittaa vaikka blogiin avautuminen. Noh, ehkä tämä menee ihan näinkin. 

Kevät tulee kohisten, ruoho kasvaa silmissä ja räystäät tippuu. Noinko se vanha sanonta meni. Keväthän luonnollisesti tietää kasvukauden alkua. Kukkakaupassa voisi viihtyä tunteja "vain katselemassa". Kuitenkin jotain tarttuu aina pykälään, kuten eilen tuo kannukasvi (ostin sen ukolle ;)). Tänään istutin kaffepensaan ja jos löydän puuvillansiemenet niin nekin pitäisi heittää multiin tänään.