TradeTracker

tiistai 26. toukokuuta 2009

Ulkona paistaapi aurinko

Onpas kuulkaatte aivan ihana homma tuo aurinko. Kyllä niin taas oli mukavaa istua nurtsilla ja katsella kun rucola kasvaa. Kyllä, rucola on kasvanut jo pääsiäisestä asti ja on noin 5-10 senttiä korkeaa. Kohta saa tehdä salaattia! Siihen kun vielä lisää kirsikkatomaatin puolikkaita, kurkkua, vähän fetaa tai mozzarellaa ja balsamicoa päälle. Oliiviöljykin käy, kun sinne silppuaa reippaasti basilikaa joukkoon. Maissitkin ovat muutaman sentin taimilla, samoin punajuuret ja jotkut vielä tunnistamattomat sipulit. Tänään kylvin kanelibasilikaa, saa nähdä miten sen kanssa onnistuu vai meneekö istutukset hukkaan. Voikukkakin kasvaa mukavasti ja niistä Kamu-hirviö tykkää. Aluksi se nuolee kukat ja sen jälkeen silppuaa atomeiksi.

Ai niin. Basilikan ja mansikan harmonia on aivan mahtava. Tuoretta basilikaa (tavallista, sitruunaista, punaista, kanelista) sekä tuoreita mansikoita muussataan vaikka sauvasekoittimella mössöksi. Reilusti vaniljajäätelöä ja tuota mössöä niin jo on kesä!