TradeTracker

perjantai 13. marraskuuta 2009

Tällä viikolla minua vitutti

Olisikohan tuo jotenkin liian rankka otsikko? Noh, ihan sama. Viime viikolla aloitin mielenkiintoisella kurssilla istumisen. Kurssi tähtää itsensä johtamiseen ja tuntemiseen. Toisella luennolla istuessani keskiviikkona tuli mieleen nämä leffoista tutut itsensä vahvistamisen kurssit ja kirjat. Jenkkihapatusta! Kurssilla yksi tavoitteista on oppia tunnistamaan hyvät puolensa ja oppia hyödyntämään niitä. Oppia jopa kehumaan itseään. Sellainen ei vain sovi suomalaiseen mieleen, että pitäisi itseään hyvänä. Ja miksi pitäisikään. Muuallakin maailmassa tiedetään millaisia me olemme, miksi siis pettäisimme heitä.

Kurssin ensimmäisellä luennolla annettiin tehtäväksi jutella vierustoverin kanssa siitä, mitä tulee tekemään joskus pitkän ajan kuluttua. Kysymys oli sama, kuin mitä lapsena kysyttiin. Mikä sinusta tulee isona? Onko oikeasti niin, että en voi tietää. Olenko tuhlannut aikaani liiaksi, koska kosketuksen itse opiskeluun olen menettänyt jo kauan sitten? Menin lukkoon ja vastasin, että haluan asua kaukana täältä. Kuinka pitkälle pitää mennä päästäkseen kauas?

Keskiviikkona, tällä viikolla kertoi professori meille tärkeitä asioita tärkeistä muutoksista. Miksi en ole kuullut niitä muualta? Kuinka paljon taas tietoa salataan? Olenko vanha jäärä, ikuisesti muutosvastarintainen? Jos, niin onko siinä jotain väärä? Ensi vuoden alku muuttaa kaiken. Tulee suuri ja mahtava Aalto, Tsunami. Tuhoaako se minut, entä muut vanhat jäärät? Mitä kaikkea emme tästä muutoksesta vielä tiedäkään mitä olisi hyvä ehkä tietää. Aika pelottavalta kuulosti esimerkiksi se tosiasia, että tulevaisuuden Suomessa ei voi opiskella ellei osaa joko englantia tai ruotsia. Yhteiskuntaopin tunnilla joskus kauan sitten sanottiin, että historia toistaa itseään. Tarkoittaako se siis sitä, että Suomessa "ensimmäinen" virallinen kieli tullaan kieltämään tai ainakin sitä puhuvia syrjitään eikä heillä ole oikeutta koulutukseen eikä työpaikkoihin. Ketä tai mitä varten yliopistot kouluttavat ihmisiä? Keitä ovat ne opiskelijat, jotka niihin tulevaisuudessa pääsevät? Tuleeko Suomen yliopistot olemaan ensisijaisesti ulkomaalaisia ja vaihto-opiskelijoita varten? Kysymyksiä ilman vastauksia. Kusettaako rehtori?

perjantai 6. marraskuuta 2009

Valoilmiö etenee

On käynyt ilmi, että Espoon kaupunki ei ole suunnitelmiaan esittänyt naapurustolle (eli muutama taloyhtiö) puiston rakentelusta. Taloyhtiö toimittaa reklamaation Espoon kaupungille. Onko tämä ensimmäinen kerta, kun kaupunki toimii vasten lakia? Tuskin...