Hmm... Mielenkiintoista miten nykyään voi niin heppoisin perustein heittää tappouhkauksia ilmoille. Eräs kaveri kertoi, miten kerrostalossa, jossa hän asuu oli uhattu tappaa joku pyykkituvan käyttäjä, koska ei ollut kaiketi siivonnut jälkiään. Lemmikkipiireissä olen kuullut tappouhkauksien satelevan vääristä mielipiteistä ja ircissä keskellä kirkasta päivää voi uhata tappaa kenet haluaa kertomatta syytä, varsinkin jos kohde on puolituntematon. Lapset uhkailevat koulussa toisiaan nyrkillä, faijalla ja puukolla. Tätä tekevät isommat lapset iltaisin nakkikioskilla. Lapset leikkivät tukehduttamisleikkejä, kaikki jotka eivät uskalla ovat nössöjä ja tulisi hakata.
Lakitekstiä lueskeltuani sain selville, että laittoman uhkauksen maksimirangaistus on kaksi vuotta häkkiä. Kuulemma suusanallisesti tai kirjallisesti uhkailemalla päätyy vain sakkorangaistuksiin, nekin suhteellisen naurettavia. Mitä hintaa siis pidetään ihmishengellä ja nimenomaan sillä henkisellä puolella. Pelon hintaa on kai vaikea määritellä, aivan kuten pelkoa itseäänkin.
Sitä miettii tultuaan uhatuksi haluaako astua asunnosta ulos vai haluaako pelätä tulla tapetuksi asuntoonsa.
Osa tappouhkauksista on kai pilaa, kiertokirjeitä tai kiertouhkauksia. Uhkaus pitää laittaa eteenpäin tai tulee vahingoitetuksi. Kuka tällaisesta hyötyy?
Kysyn vaan...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti