Back to basics

Hmm.. Mistä tämä helvetin "blogaaminen" alkoi? Pihasta! Sain pihan... Tai siis se oli luonnollinen jatkumo sille, kun astuu takaovesta ulos. Anyways, tuli piha, tuli kasvit jne. Vihreähän on rauhoittava väri. Olenkohan käänteisihminen kenties? Minua vihreä takapiha ei missään nimellä ole rauhoittanut vaan juurikin riehoittanut. Blogin idea oli kertoa erilaisista piha- ja sisäkukkapuuhista, joita harrastelen. Ehkä esitellä muutama lemmikki(eläin) siinä samassa. Vitut, olen sortunut pilkkaamaan ihmisiä. Valittamaa, nillittämään ja kitisemään.

Kun katselen tuota edellistä kirjoitusta, niin voin vain kuvitella kuinka minulla oli tunteet pinnassa ja miten näppäimistöllä kimpoilivat salamat ja tulikivet. Pitäisikö blogin väri vaihtaa johonkin angstisempaan, sekä ehkä banneri heittää hevon kukkuun? Mielipiteitä?

Noh, kerron sen verran "elämästäni", että Espoon kaupunki EI ole tehnyt tuolle leikkaussalimaiselle puistovalaistukselle yhtään mitään, EI YHTÄÄN MITÄÄN. Päätin vastata haasteeseen virittämällä vilkkuvan sudenkorennon takapihalle. Jahka omistan isomman läjän rahaa (toivottavasti jossain vaiheessa), ostan sudenkorennolle kaveriksi vilkkuvan jääkarhun ja jouluksi virittelen vilkkuvan, laulavan, tanssivan ja rivouksia huutelevan poron takapihalle.

Olenkohan pikkumainen, kun moisesta asiasta jaksan valittaa kuukaudesta toiseen. Olenkohan pikkumainen, luulen, että tuo on ehkä isoin rikos ihmiskuntaa kohtaan koskaan? Ihan sama, se häiritsee minua ja minun elämääni, samoin kuin ne ihmiset, jotka seuraavat kaupassa.

Pihan ulkoasu ei ole edistynyt juuri lainkaan. Sain sen vastikään siivottua ylimääräisestä romusta ja kappas, lisää ylimääräistä romua ajautuu sinne tämän tästä. Nyt sentään löysin yhdelle kivikokoelmalle sopivamman paikan. En kyllä tajunnut, että niitä kiviä oli niin paljon, yksi on nimittäin viel eteisessä kenkätelineessä muovipussissa (paljon inessiivejä).

Tässä se, lähes siistitty terassi. Pahoittelen sotkua.

Pieni puutarha-apulaiseni, oma roundupini, rikkistensyöjä.

Ihmisistä ja vähän muustakin

Tässä jo "muutaman vuoden" ihmisiä seuranneena, en voi lopettaa ihmettelemästä joitain asioita. Käyn yleensä kaupassa hieman ennen sulkemisaikaa, jotta siellä olisi mahdollisimman vähän ihmisiä. Ilmeisesti kuitenkin on ihan sama, onko ihmisiä kaupassa paljon vai vähän, ne seuraavat minua ja löytävät tiensä sinne missä minäkin olen. Olen tarkkaillut jo pitemmän aikaa tätä laumakäyttäytymistä erilaisin kokeellisin menetelmin. Yksi suosikeistani on "seuraa johtajaa". Etsin kaupasta ihmisistä vapaan hyllyvälikön ja menen toljottamaan jotain pakkausta. Paikalla ei tarvitse kovin kauaa seisoskella, että saisi seuraa. Yleensä tämä seuralainen ei ole satunnaisesti ilmestynyt paikalle, vaan hän ilmeisesti hautoo samoja ajatuksia kuin minäkin. Senpä vuoksi hän hitsautuu kylkeeni kiinni, nuoltuna kuin postimerkki. Otan askeleen sivulle ja alan katselemaan jotain muuta pakkausta. Kuinka ollakaan, tämä uusi ystäväni tekee saman eleen. Otan jälleen kerran askeleen sivulle ja huomaan, että olen saanut oman pikku kiertolaisen, oman kuuni.

Eräs professori Saksassa kertoi minulle, että on tehty tutkimus, jossa mitattiin eri maiden kansalaisten suosimia "hajurakoja". Siis etäisyyksiä ihmisten välillä. Etäisyyksiä, jolloin ihmiset eivät tunne itsejään ahdistetuiksi. Mikäli muistan oikein, niin saksalaisilla (ja monilla muilla keskieurooppalaisilla) hajurako oli luokkaa 10-20 cm. Suomalaisilla tämä turvallinen välimatka oli noin metrin luokkaa. ÄLKÄÄ NYT HYVÄT SUOMALAISET ALKAKO KAVENTAMAAN TÄTÄ MATKAA!

Toinen mielenkiintoinen seikka ihmisissä on se, että vaikka ihmiset kuinka olisivat laumasieluja, niin he ovat myöskin tyhmiä, kun olettavat, että myös kaikki eloton omaisuus haluaa myöskin olla suurena laumana. Olin tuossa eräänä kauniina päivänä viemässä romua talon häkkikomeroon ja koska kuljin myös puutarhatyökalujen ohi, ajattelin lainata sieltä toviksi lapiota. Ajatus oli hyvä, mutta jätin toteuttamatta. Puutarhatyökalusälä on ahdettu yhteen nurkkaan pyöräkellarissa ja kuinka ollakaan, juuri tämän nurkan eteen olivat löytäneet tiensä puutarhakalusteet, lastenvaunut, joku risuista tehty koristeympyräkartiosysteemi sekä muutamat polkupyörät. Muualla pyörävarastossa tilaa olikin sitten hyvin, ainoastaan tämä nurkka oli ahdettu täyteen. Teoriani tähän on, että massat todellakin vetävät toisiaan puoleensa. Sitä ei tule ajatelleeksi sen suuremmin, vaikka siitä puhuttiin jo peruskoulufysiikan oppimäärissä. En olisi voinut uskoa, että se keskinäinen vetovoima on noin voimakas.

Valo-ongelma

Jaah, eipä tässä kauaa mennytkään kun kaupunki päätti vastata reklamaatioon. Lupailivat tehdä jotain, tai ainakin miettiä, josko voisi tehdä jotain.

Tappouhkailua

Hmm... Mielenkiintoista miten nykyään voi niin heppoisin perustein heittää tappouhkauksia ilmoille. Eräs kaveri kertoi, miten kerrostalossa, jossa hän asuu oli uhattu tappaa joku pyykkituvan käyttäjä, koska ei ollut kaiketi siivonnut jälkiään. Lemmikkipiireissä olen kuullut tappouhkauksien satelevan vääristä mielipiteistä ja ircissä keskellä kirkasta päivää voi uhata tappaa kenet haluaa kertomatta syytä, varsinkin jos kohde on puolituntematon. Lapset uhkailevat koulussa toisiaan nyrkillä, faijalla ja puukolla. Tätä tekevät isommat lapset iltaisin nakkikioskilla. Lapset leikkivät tukehduttamisleikkejä, kaikki jotka eivät uskalla ovat nössöjä ja tulisi hakata.

Lakitekstiä lueskeltuani sain selville, että laittoman uhkauksen maksimirangaistus on kaksi vuotta häkkiä. Kuulemma suusanallisesti tai kirjallisesti uhkailemalla päätyy vain sakkorangaistuksiin, nekin suhteellisen naurettavia. Mitä hintaa siis pidetään ihmishengellä ja nimenomaan sillä henkisellä puolella. Pelon hintaa on kai vaikea määritellä, aivan kuten pelkoa itseäänkin.

Sitä miettii tultuaan uhatuksi haluaako astua asunnosta ulos vai haluaako pelätä tulla tapetuksi asuntoonsa.

Osa tappouhkauksista on kai pilaa, kiertokirjeitä tai kiertouhkauksia. Uhkaus pitää laittaa eteenpäin tai tulee vahingoitetuksi. Kuka tällaisesta hyötyy?

Kysyn vaan...